Amalian Helmiä

28. huhtikuuta 2010

idea

Parissa blogissa törmäsin kuvien liittämis ongelmaan - piti keksiä äkkiä aihe, että
pääsen testaamaan kuinka vaikeaksi se on tehty. Aika työläältä ja tällä kertaa ainakin mahottoman hitaalta vaikutti.



Koneelta löytyi joskus tästä lehdestä talteen nappaamani idea. Itse idean lähdettä en ollut muistanut kirjata muistiin.

Mutta tällainen idea - mielestäni aika kiva ja tyylikäskin.
Tyttöjen ollessa ihan pikkasia, niin ettei kämmenet kunnossa auvenneet, tein itsekkin
typyjen käsistä ja jaloista taulut - laitoin vaan kaikki erillisille lapuille, ehkä kuitenkin helponta pelata
ihan vastasyntyneen kanssa pikku pahveilla, kuin isoilla papereilla.
Voisihan pikkulaput kerätä yhteen paperiin ja yksiin kehyksiin. Värinä on vaan pinkki vesiväri, ettei ihan olohuoneen somistukseksi ; )

26. huhtikuuta 2010

uusi blogi

Päätin aloittaa uuden blogin, jossa keskityn "puutarhaan" ja pihaan.
katsotaan nyt kuinka jaksan sitä päivittää, mutta nyt ainakin kovin pinnalla oleva aihe.
Ajattelin, etten sotke tätä blogia multaan vaan heitän ne




25. huhtikuuta 2010

Myssy

Eilisillä kirpparilla ihastelemieni ompelusten siivittämänä
iski minuunkin ompelukärpänen.

Fleeset on ollu ostettuna varmaan puolitoista vuotta, ensimmäinen koevedos tehty noin 4,5 vuotta sitten - joulumyssy epelle, eli kauan ennen kun UNQ,sta olin kuullutkaan ; )
Kaavan otin kolmekymmentä vuotta sitten vanhasta myssystäni, hieman isontamalla.
Heleppua oli jopa minulle!!

24. huhtikuuta 2010

MLL kirput

Oli tosi hyvä idea suihkasta Epen kanssa aamulla pyörällä MLL.n järjestämälle kirpalle - uhmaten vaakana vastaan tulevaa räntää -Jeee!!

No hieman sulettuamme teimme pari löytöä, Epelle farkkuliivari tarhaan (jee jälleen, tuli päätös päiväkotipaikoista, sinne minne haettiinkin) ja kotelo neuvolakorteille.

Vähänkö tämä on ihana ja uusio mallia vielä, pikkulokeroon saa vielä kelakortit.
Löydettiin me vielä nuken istuin pyörään, mutta se piti tietysti heti asentaa paikoilleen.


22. huhtikuuta 2010

ostelut

Nuukuusviikon kunniaksi päästiin tytyjen kanssa kirpparille.
Sieltä mukaan kauvan etsinnässä ollu puhelin

Meidän uusi luuri - menee leikkimökkiin.
Näistä yleensä pyydetään reilua kymppiä, mutta tämä irtosi kolmeen euroon.

Jommalle kummalle tytylle kivan beige - vaalean punainen pikee.


21. huhtikuuta 2010

Nuukana


Täma viikko on nuukuusviikko, kuten monessa blogissakin on jo todettu.
Minä olen nuuka oli sitten mikä viikko tahansa : ) lienee veren perintoä yh-äidiltä.
Miehen mielestä olen pahempi, kuin suomalaiset miehet - oliko se kehu vai?
No olen minä viime aikoina rentoutunut ja alkanut nauttimaankin ja pistänyt välillä "ranttaliksi", joka
on varmasti näkynyt blogissa toisin kuin todellinen saita, itara ja nuuka luonteeni.
Nuukuuden mukana kätevästi tulee sitten mukana ekologisuus, vaikka voisin olla paljon ekologisempikin.

tänään päällä Veerukalla epen kaverin entiset vaatteet, jotka peritty epeltä. Epellä kirppis leggarit ja paita.
Äidillä kirppis paita ja jalkaa pikkuveikan perintö kumpparit, kun lähdettiin kerhoon ja asioille pyörällä.



Tässä leikitään minun vanhoilla nukein vaunuilla ja leikkitarjotinkin on minun peruja, tosin en tiedä mitä asiaa vaunujen päällä ajavat, mutta kauhean tärkeä asia kuintenkin.
Huonekaluista karkeasti arvioiden puolet on kierrätettyjä ja keittiön pöytä on teetätetty - suomalaista käsityötä.

Auringon lämmittäessä pyykit kuivuu pihalla - tosin en ikinä kuivaa vaatteita kuivausrummussa kuivaksi vain hetken annan silitä siellä. Pyykkikone pyörii aina täytenä, kuten tiskikonekkin.
Kunhan saadaa aurinkopanelit katolle alkaa vesikin lämmetä auringon avulla. Kompostikin tuli käytyä tarkistettua ja voidaan alkaa sitäkin biojätteellä täyttämään, silkkaa rahallasti säästöä, koska jäteastia tyhjennetään harvemmin ja saa multaa kasvimaahan.

Ruuanlaiton ystävä en ole vaan sen saa isukki hoitaa suosiolla, mutta peruspöperöt hoituu ja leivonta. tänään tyrnävän pottua ja luomuporkkanaa, kera silakka pihvien ja jäi harmittaan kun en ottanutkaan hailuodon maivaa silakan tilalta : (. kovasti koitan tyttöjä opettaa syömään enemmän kasvisruokaa, joista itse rakastaisin erillaisia kasviskeittoja - maistaa ainakin täytyy. Kerhoevääksi pakattiin mummon keittämää puolukka mehua ja itse leipomaa hiivaleipää.

Vielä työn alla on ainakin isukin työmatkat kimppakyydillä, ne aurinkopanelit, ruuassa enemmän luomua ja lähiruokaa, sekä kasvimaa.

18. huhtikuuta 2010

Nimet ja ristiäiset

Eilen veljeni poika sai nimen ja me luonnollisesti olimme mukana ristiäisissä.
Pojan ensimmäinen nimi oli peritty äitinsä papalta, toinen nimi äitinsä isältä ja viimeinen veljeni ja minun enolta (joka oli myös veljeni rakas kummisetä ja veljeni oli myös kantamassa hänen arkkuaan viikko sitten).


Kaikilla serkuksilla on perittyjä nimiä, myös meidän tytöillä. Epen toiset nimet ovat edesmenneeltä mummolta ja yksi nimistä oli myös mieheni mummolla. Veeruskalta löytyy miehen mummon nimi ja äitin nimi. Jos meille vielä joskus suodaa lapsia niin heille on jo toiset nimet valmiina tulisi tyttö tai poika - perittyjä nekin.

Kaikilla minun puolen serkuksilla on myös pitkät nimet. veeruskalla pisin, 9 kirjainta ja nyt nimen saanella lyhin, 7 kirjainta. Veeruskankaan nimeä ei ikinä tule lyhennettyä vaain aina koko nimellä kutsutaan, eikä siitä ole ollut ongelmaa.
Veeruskalla on vain 2 kaimaa suomessa, Epellä löytyy enemmän kaimoja, mutta eniten toisita nimistä. Veeruskankin nimi on silti ihan perus kamaa : )
Hienosti meni tytöiltä serkkupojan ristiäiset. Kiltisti istuivat tytöt pöydässä vaikka osa vieraista, jopa kouluikäisitä ryömivät, jopa kahvipöydän alla! Vaikka veeruska on vilkas, osaa ja oppii hänkin käytöstapoja.
Meille kommentoitiin, että hyvin kasvatetut lapset, muttei se minusta erityistä kasvatusta tarvi - jos ei yhtään välitä missä ja miten lapset on eikä edes yritä neuvoa miten juhlissa ollaan niin mistä ne tietää... kääk mitäköhän tästä tulee : )


On hyvin tyypillistä ettei minusta ole yhtään kuvaa juhlista. otimpa sitten kuvan itse kotiin päästyämme (ulkokengillä tosin). Miekkosen mielestä bolero oli hassu, mutta ite tykkäsin.
Veeruskaa kiukuttaa, kun herätettiin kesken unien perille päästyämme.


17. huhtikuuta 2010

Kevät ja kärpäset

Kyllä se kesä sieltä tulee, kun ensimmäinen perhonen tyttöjen kanssa bongattiin.

Kärpäsetkin jostain kolosta kuoriutuivat

vaikka lunta vielä riittää. Ei puhettakaan haravoinnista, jota jotkut jo kuuluvat harrastavan.
Paras asutus omalla pihalla on näillä keleillä ollut vanhat talvi reimatecit - äiti ja viitti omaan pihaan vääntää kuriksia ja villahaalareita päälle - tuolla lumessa myllääminen on kuitenkin aika kylmää puuhaa. Ne pitävät hyvin vettä vaikka miljoona kertaa pestyt (muista merkeistä ei kokemusta) ja sopivasti lämmittävät, kun ovat jo hiukan kulahtaneet. Ulkonäöllä ei väliä, kun ei kukkan ole katsomassa : )

Joko on öttiäisiä bongailtu?

15. huhtikuuta 2010

Pipo

Eilen postissa odotti kirje Katrilta Kaisastiinan garderopista. Kirjeessä
oli valokuvakilpailun arvonta voitto, nova starin pipo. Vähänkö äiti oli täpinöissään, kun en ikinä ole mitään voittanut. Nyt on sitten myös nova star neitsyys korkattu : ) Kiitoksia Katrille!

Nyt täytyy kyllä mutkata Miniq kautta  katsastamassa löytyskö toiselle samanlaista : )
Nettikaupassa olisi vaaleamman lilana jopa tarjouksessa.

14. huhtikuuta 2010

Lähtään

Eilen lähdössä kerhoon. Molempien vaatteet läjissä lattialla.

Epeä ahistaa sukkahousut, leggarit, farkut, t-paidat, neuleen ....

Veeruska haluaisi pukea siskon vaatteet - no äiti saattaa joskus huijata ; )

Hali vai oliko se kiusaa?

Äitin kameraan ei saisi koskea, mutta kuka se tämän on ottanut?

Vihdoin menoksi!

13. huhtikuuta 2010

Hullut

Huommenna alkaa hullut päivät ja sehän on puheen aiheena jopa perhekerhossa.
Kerhon ja ruuan päälle voipi äiti keskittyäkkin hullareiden kuvastoon, ennen kun rynnistämme pihalle nauttimaan auringosta.
En vielä tiedä menenkö yhtenäkään päivänä tai ehkä sunnuntaina ennen synttärikutsuja.


Keskiviikkona olisi kyllä gantin pyyhkeitä (joita olisi pitänyt ainakin viimme vuonna mennä noutamaan heti kun ovet aukeaa), kivoja paitoja äidille ja hupparikin, tytöille ois hilfigerin teepparit.



Torstaista lauantaihin löyty poimittavia tai erityisesti silmään pistäviä vain nämä: tortaina MOPin tunika, perjantain trenssi ja lauantaina kiva neule.


Nämä artikan aterimet kans poimin. Itsellä näitä löytyy jo tusina, mutta minä ainakin olen maksanut yli 200 puolesta tusinastaja per aterin tässä sais neljä per aterin  niin reilulla satkulla.



Sunnuntain voi olla, että käydäänkin hulluttelemassa ja silloin vois vaikka koriin naukkia nämä



ja tytöille nämä - ei merkin takia vaan olen jo kotvan haaveillut tuommoisista kyynerpaikkaisista paidoista!


Nämäkin olisi sunnuntaina vaan viimme kesänä minun sinivalko-vaihe sisustuksessa kesti varmaan alle kuukauden ja pöytäliina, keittiöpyyhettä, sisustutyynyä löytyy kaapista lähes pistämättömänä ennestään...

Aijotteko rynnistää hulluille?

12. huhtikuuta 2010

Pikku-Riikka


Kävin viime viikolla tutustumassa uuteen putiikkiin, Pikku-Riikkaan, joka on perustettu vanhaan navettaan.
Ihana pikku putiikki, johon omistaja hakee myyntiin naisten vaatteita amerikasta messuilta ja pieniltä valmistajilta. Myynnissä oli myös greenhousen ja naistenpukutehtaan vaatteita. Myynnissä oli myös Guessin laukkuja ja aurinkolaseja. Hinnat ei tosiaankaan päätä huimanneet.
Asiakkaana käy kuulemma naisporukoita kauempaakin. Jos täällä päin liikkuu tai ohi ajaa niin suosittelen piipahtamaan. Suunnitteilla oli kuulemma myös oheen pieni kahvila.
Minulle lähti tällä kertaa mukaan vain arskat, mutta ois voinut ostaa vaikka mitä -pientä piristystä ja nythän noita taas tarviikin : )


11. huhtikuuta 2010

Pyöräillen


Tänään kaivettiin pyörät varastosta ja käytiin testaamassa ne. On ollu aika raskas viikko ja bloggaustahtikin tosi harva, mutta pyörälenkillä oli hyvä antaa pään vähän tuulettua.



Lapulla on pitkä lista bloggausaiheita, että jospa tästä nyt sais aktivoitua vähitelle itsensä.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!!

4. huhtikuuta 2010

Pääsiäistä

Katsaus meidän pääsiäiseen. Ei ole jaksanut pääsiäiseen paljoa panostaa, ei edes pajun oksia saatu haettua.


Taivaalta tulee vetää ja vie onneksi lumia vähemmäksi. Peruttiin mökki reissu, kun ei ole kiva mökin sisässä köpöttää - vahtia vaan tyttöjä etteivät koske tuleen ja kaasuvehkeisiin. Odotin pitkästä aikaa pääsyä rinteeseen vaan eipä sitäkään.

koitettiin askarrella tyttöjen kanssa servettitekniikalla munia- vaan vaikeeta oli äidillekkin.

tehtiin sitten tiput - helpommat ; )

1. huhtikuuta 2010

Tunnustusta


Kiitoksia Heiskaselle Punaiseen taloon ja kukkamaalle tästä ihanaisesta
tunnustuksesta. En kyllä valitettavasti ymmärrä tunnustuksen tekstiä, mutta
jospa sen joku osaisi minulle suomentaa : )

Itse haluan antaa Keijukaisen näille kauniille, ihanille ja viihdyttäville blogeille:





Hyvää pääsiäistä!!