Amalian Helmiä

3. lokakuuta 2011

Ruusuja

Viikonloppu oli yhtä hulinaa! Lauantai aloitettiin torin avajaisilla, joista löytyi jotain pientä kotiin vietävääkin (niistä myöhemmin). Torilta pyörähdettiin uudessa konditoriassa, kakun ajassa, josta haettiin ihanat jälkkärit.
Ilma oli mitä ihanin syyssää ja oltiinkin liikenteessä pyörillä.
Illaksi perheen naisilla oli ohjelmassa vielä Zeppeliinin naisten ilta. Naisten illalla oli hurjasti porukkaa ja ei me oltaisi sinne menty ellei ohikulu matkalla oltu. Vaikka kaupoissa oli kaikenlaisia alennuksia, me ostettiin vain Epelle uudet korvikset ja Veeruskalle uusi balettiasu (siitäkin täytyy muistaa postata myöhemmin)
Sunnuntaina kävimme Taiteilua tapahtuman merkeissä nukketeatterissa - äidistäkin hauska esitys.
Mummi ja pappa tulivat vielä yllärivisiitille, joten piti loihtia jotain nopeaa tarjottavaa.
Tein pikaleivokset; pohjaksi voitaikinaa ja päälle vaniljasokerilla maistettua rahkaa, omenoita ja puolukka, sekä päälle kanelisokeria. Kaivelin kaapista taannoin kirpparilta ostamani ruusukupit. Mummi, eli minun anoppini osasi yllättää taas ja toi ihanan tuliaisen... siitäkin myöhemmin (kun saan kuvattua, noi jutut - täytyisi hommata lisäsalama)






Eilen siirtelin kuvia talteen ulkoiselle kovalevyllä ja samalla selailin vanhoja kuvia. Viimme vuonna ensilumen satoin lokakuun alussa (päivän nyt tietysti unohdin... olisikohan ollut 13.10) HUI!!!

7 kommenttia:

  1. kiva päivä siellä ollut. :)
    toivottavasti ei ihan vielä tulis lumet!

    VastaaPoista
  2. Niin aikaisinko se lumi tosiaan tuli viime vuonna! Jotenkin sitä aina unohtaa tuollaiset asiat... Ja meidän lapsiraukalla ei ole vielä edes pipoa ja kinttaita talveksi!

    VastaaPoista
  3. Tiina - iltalehden sivuilla ennustettiin lunta viikonlopuksi.

    Lumina - kuva-arkiston mukaan tuli ja kuten tiinalle totesin nytkin sitä jo povataan eli äkkiä ostoksille.

    Marsa - kelepasi niistä kahvia lipittää... tosin pienethän ne on nykyiseen mukityyliin tottuneille ; )

    VastaaPoista
  4. Hurmaavan romanttiset ruusuastiat. Ensilumi voi tosiaan yllättää nyt periaatteessa koska vain. Vaikka talvesta tykkäänkin, niin voisi tässä lokakuun vielä vietellä rauhassa syksyä!

    VastaaPoista
  5. Ihanat ruusuastiat sulla! Pitäsi itekin ottaa aina kahvikupit käyttöön, mutta kahden alle 3-vuotiaan lapsen kanssa ei aina vaan kerkeä..
    jatta

    VastaaPoista
  6. Tulppaanispuli - vois pysyä näin lämpimänä ja sitten suoraa tulis pikkupakkanen ja lumi, joka ei sulais pois ollenkaan.

    Jatta - niin kaivaa välillä niitä sieltä kaapin perältäkin käyttöön.

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!