Amalian Helmiä

15. syyskuuta 2013

Uusi yritys

Meidän nuorempi neitonen sai jo viisi vuotis syntymäpäivälahjaksi lahjakortin korvisten laittoon. Toivoi silloin kovasti korviksia, mutta tosi paikan tullen perui, kun säikähti sitä pyssyä. Tässä siitä ensimmäisestä kerrasta.
Nyt sai naapurin tyttö korvikset ja asia nousi taas esille. Vaikka tyttö meinasi olevansa sellainen aikuinen, ettei hänellä korviksia ole piti nyt valmiiksi edellisellä kerralla valitut hoitonapit kaivaa esille.

Niin sitä vaan mentiin lauantaina korviksia ottamaan. Tosi reippain mielin, eikä pyssykään säikäyttänyt, kun tiesi mitä odottaa. Ilmekkään ei värähtänyt, kun sai ne. Tyttö oli nyt selvästi valmis ottamaan ne. Puolitoista vuotta sitten ei hän vielä tajunnu mitä se tarkoittaa, eikä muistanut siskon korvisten laittoa. Sisko sai ne myös aikoinaan viisi vuotis lahjaksi ja silloinkin se lähti täysin tytöstä itsestää, kun alkoi jo kaikilla olla.

Itse olin sitä mieltä alunperin, että ainakin kouluun odotellaan, mutta toisin kävi. Ainakaan isosiskon korvisten kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, toivottavasti ei nytkään.
Voitte kuvitella kuinka polleaa tyttöä sitä on nyt oltu korvikset korvissa.

Korviksia juhlittiin munkilla, kun viimeksi jäi luvatut munkit syömättä. Myös siskon korviksia aikoinaan juhlistettiin munkilla.  Tässä postaus siskon korviksista.



13 kommenttia:

  1. Onnea uusille korviksille! Se on iso juttu pienelle tytölle :)

    VastaaPoista
  2. Meillä ei ole 9vee vielä korvisten perään kysellyt, enkä aio itse kyllä ehdottaa - katotaan miten pitkälle päästään ehjin korvin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että menee nuo jutut sylkeittän. Esikoinen oli aikoinaan kaveriporukkansa viimesiä reijittäjiä ja nyt on ollut pitkään hiljais eloa, kun naapurin tyttö avasi pelin.

      Poista
  3. Meillä tämä asia on myös tullut monta kertaa esille, mutta toistaiseksi kivun pelko on lykännyt toimenpidettä jonnekin tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras ottaa reijät sitten, kun lapsi on valmis. Meillä ainakin oli suuri ero sen ensimmäisen ja nyt toisen kerran välillä. Aina on lähtenyt lapsesta se reikien laitto, mutta nyt oli valmis niihin.

      Poista
  4. Rohkea tyttö. Korvikset on iso juttu tytölle varmastikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illalla kyseli voiko emnnä saunaan uusissa korviksissa :)

      Poista
    2. Meilläkin kyseltiin, että voikohan korvisten kanssa sukeltaa ;)

      Poista
  5. Meillä neiti ilmoitti, ettei halua korviksia koskaan - tai korkeintaan tarrakorvikset :) No, kotoa ei kyllä saakaan mallia, kun itse olen korvikset riisunut esikoisen ollessa vauva, enkä ole sen jälkeen korviksia pitänyt. Jotenkin ei vain enää osaa pitää :/ - MY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinas se tämäkin tyttö ekan kerran jälkee, että hänelle ei laitettas koskaan - toisin kävi :) Nyt ne on huolissaann minun korvan reijistä, kun en muistakkaan millon niissä korvikset viimeksi oli. Ei tosiaan osaa oikein pitää tai jos on niin vuoden riippuu jotkut pienet huomaamattomat.

      Poista
  6. Mä sain ekat korvikset, kun olin 7v. Sen jälkeen on tullut otettu 14 vuotiaana ja viimeseit kolmannet vähän päälle parikymppisenä. Olin nuorena tosi huono pitämään korviksia ja silti piti saada noi toisekin reiät. Kolmansien reikien jälkeen aloin pitää korviksia useinkin ja oli outoa jos ei ollut korvissa koruja. Nyt en ole kuitenkaan hetkeen pitänyt. Ensimmäiset reiät on kuitenkin olleet niin kauan, ettei mee enää helposti umpeen, toisista toiseen ei tahtonut enää korvis mennä ja kolmansiin on joskus tosi vaikeaa laittaa korut, mutta jostain syystä toinen olikin nyt tosi helppo. Luulis että nuo toiset reiät ois kans semmoset ettei herkästi mee enää umpeen, kun on niin pitkään kuitenkin olleet.

    Mulla yksi kaveri ala-asteella sanoi, että ei aio koskaan ottaa korviksia eikä hällä taida vieläkään olla ja täyttää parin viikon päästä 30v :). Aika useilla tutuilla korvikset kuitenkin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vain nämä yhdet vaikka jossain vaiheessa olisi tehnyt mieli laittaa enemmän ja ihan nenälävistyskin kiehtoi - enää hyvä, että juhliin saa nämä yhdet laitettua. Mullakin on pitkiä aikoja nämä ilman korviksia, eikä oo ongelmia laittaa niihin korviksia. Varmaan ovat jo niiiiiin vanhat :)

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!