Amalian Helmiä

20. helmikuuta 2014

Kalaa pöytään - Abba AteriaValmis!




Töihin palattuaan aika ruuanlaittoon arkena vähentyi entisestään. 
Kotiuduttua täytyy saada nopeaa pötyä pöytään, mutta hyvää sellaista, jota lapset mielellään syö.
Minä en myöskään kauheasti nauti ruuanlaitosta. Ruoka pitää saada helposti aikaa,sen suuremmitta käkkimisine keittiössä. Meillä mies on se joka siellä viihtyy sitten paremmin. Meillä on kuitenkin sellainen työn jako, että mies hoitaa ruuat viikonloppuna ja minä arkena, koska myös töissä ollessa olen aikaisemmin kotona ja mies vasta sitten, kun lapset on jo syöneet.
Siksipä tartuin heti haasteeseen, kun Blogiringiltä kyseltiin halukkuutta päästä testaamaan Felix Abban ihan uutta uutukaista ateriavalmista, joka on valmiskastike uunilohelle. Kastikkeet jos mikä on minun heikoin lenkkini!


Ateria valmistuu ihan käden käänteessä - kalavuokaan, Abban ateriavalmis päälle ja vuoka uuniin. SIllä aikaa potut kypsymän. Tällä kertaa oli meillä vielä tuppipottuja.


Maistui meidän pikkuvesselillekkin ja huoletta näitä hänelle antaakin,kun ovat lisäaineettomia. Suolaa en kalaan laittanut, vaikka pussin kyljessä niin kehotettiin. Minun täytyy sanoa, että itseni täytyy välttää kaikkia lisäaineita, koska minulle joistakin ruokien lisäaineista tulee kylmähiki ja huono olo.


Tavoite olisi, että kalaasyötäisiin mahdollisimman paljon viikossa, mutta pienissä lähikaupoissa kalatarjonta tahtoo rajoittua seitiin ja loheen.
Uunilohi onkin hyvin tuttu ruoka meidän pöydässä


Me testattiin siis lohelle sitruunakastiketta ja seitille katkaraputillikastiketta,tykkäsin.
Eipä tarvinnut mamman murehtia maustamisesta ;)


Yhteistyössä Felix Abba


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!