Amalian Helmiä

19. kesäkuuta 2014

Liminganlahden lintutornilla

Kävimme eilen mammaporukalla lasten kanssa retkellä Liminganlahden luontokeskuksella ja lintutornilla.
Mahtava retkikohde vaikkei linnuista niin tietäisikään. Meillä esikoinen tunnistaa ja tietää lintuja paljon paremmin mitä äiti, siihen koulu on antanut kipinän ja mahdollistanut sen.


 Sää oli mitä mainion retkeilyyn - ei helle, mutta ei satanut tai tuullut. Tornilla ei viitsitty silti kauhean kauaa remuta, koska siellä oli useampi bongari pitkien putkien kanssa. Mää en huomannut, kun pääskysen, kun ei ole mikää muuttoaika, mutta rantapusikossa ilmeisesti käkki joku harvinaisempi tapaus.
Tornille asti pääsee vaunuilla, mutta ollaan käyty siellä kantorepunkin kanssa.
Kantorinkan voi vuokrata luontokeskuksesta ja kiikareita saa ilmaiseksi lainaan. Talvella sieltä saa vuokrattua myös lumikenkiä. 

 Rantaheinikosta sen sijaan saatiin bongata lauma lampaita.
 Retken kohokohta on tieytsti eväät ja nuotiomakkara, vaikkei muuten makkara niin maistuisikaan. Paikalla on puut valmiina, mutta siivotkaa jälkenne. Nytkin kannettiin yksi jätetty pissavaippa roskikseen -mur!!!
Me ollaan käytetty luontokeskuksella eräskin vieras ja retkeilty siellä lähes jokaisena vuoden aikana, lukuunottamatta ihan sydäntalvea. 
Viime kesän Forumin lehden kesäliitteeseen pyydettiin meidän perheen Oulunseudun kesäviettopaikka, kuvasimme ja kerroimme liitteeseen Luotokeskuksesta.

Tästä muistinkin Blogiringin taannoissen kamppiksen  Valio Onni Karttapalvelusta.
Näin kesäloma-aikaan loistava palvelu, kun etsii niitä ei kaikkien tiedossa olevia lomakohteita.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!