Amalian Helmiä

7. elokuuta 2014

Tahdon!

Tänään tulee 10-vuotta siitä, kun miehen kanssa tahdoimme. Sen kunniaksi täytyi kaivella kuva-arkistoja ja muistella vähän päivää. Täytyy sanoa, että en muuttaisi mitään päivästä näin kymmenen vuoden jälkeenkään. Voisin varmasti pukea saman puvunkin.


Otinkin kaiken irti suunnittelusta ja hössötyksestä, kun häiden järjestämisessä vierähti noin kaksi vuotta. Varoin kuitenkin visusti ahistelemasta asiasta läheisiäni ja siinä olikin suuri apu naimisiin.info, joka oli varmasti alku myös bloggaamiselle. Pidin siellä hääpäiväkirjaa ja jaoin muitakin aiheeseen liittyviä asioita "kanssa sisarten" kanssa. Oulunseudun naikkareilla oli jopa muutamia livetapaamisia. Onko kukaan muu vanha naikkari? Naikkareiden jälkeen tuli perhis ja sen jälkeen joku sisustusfoorumi, josta porukka alkoikin siirtyä blogimaailmaan.


Meidät vihittiin Oulun Tuomiokirkossa ja juhlat juhlittiin Juhlatalo Rauhalassa. 
Kirkko ratkaisi häiden "hengen", jos vihkiminen olisi ollut Kempeleen vanhassa kirkossa oli henki ollut jotain keveää keijukaismaista.


Häiden teemana oli muratti, joka on uskollisuuden ja keskinäisen ystävyyden vertauskuva. Väreiksi valitsimme lilan, valkoisen ja kullan.


Vaikka kesä on jäänyt mieleen kylmänä ja sateisena oli hääpäivämme aurinkoinen ja muistikuvana on, että se oli kesän kauneinpäivä.



Meidän hääkuvauksen suoritti Studio PSV, joka on saanut tunnustusta hääkuvistaan ja ei kyllä kaduta, että panostimme hääkuviin. Sillon vielä ei ollut kovin yleistä kuvaajan ottamista juhliin ja ei meidänkään häissä sellaista ollut. Parista tuhannesta digipokkarilla otetutusta kuvasta on kuitenkin jäänyt aika mukava muisto.


Me emme halunneet ohjelmaa, jossa vain me olisimme olleet esillä, joten leikit olivat lähinnä vieraiden tutustumisleikkejä tai jossa kaikki olivat mukana.
Tuurilla löysimme myös mahtavan bändin, joka sai kyllä hääväen jamittamaan!


Tuntuu, että häästämme ei voi olla niin kauan, mutta lapsia katsoessa sen voi todeta.

Tämä kuva on yksi lemppareistani


20 kommenttia:

  1. Onnea edelleen! Meillä tulee 10 vuotta täyteen huomenna :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea myös teille! Olette menneet sunnuntaina naimisiin?

      Poista
    2. Kiitos! Joo, näin pääsi käymään muistaakseni :D. Seurakunnassa tuttuja työntekijöitä niin hääpaikkakin järjestyi ihan vierestä ja sunnutai sattui sopimaan kalenteriin lauantaita paremmin.

      Poista
  2. Onnea kymmenestä vuodesta ♥! Kiva postaus :).
    t. Tintti08 kirjautumatta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia - vähän ohi aiheen, mutta ajattelin, että tästähän kaikki lähti.

      Poista
  3. Onnea 10 vuodesta ja onnea myös tuleville vuosikymmenille!

    Itse purin hääasioita oikeastaan vain muille naikkareille sillä en halunnut muiden kyllästyvän hössötyksiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, onneksi on/oli sellainen paikka ja sieltä sai mahdottoman hyviä vinkkejä ja säästi omaisia ;)

      Poista
  4. Onnea kymppivuodesta! Meilläkin syksyllä sama määrä täynnä. :) ihan täydellinen puku sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia - oli kyllä tyytyväinen pukuun ja voisin pukea sen vaikka edellee, kun minusta se ei ole silleen "vanhentunut". Tuolla se kaapissa roikkuu ;)

      Poista
  5. Onnea! Kaunis kampaus ja morsian : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Silloin oli muotia sellaiset pienet kiekura nutturat niska täynnä pikku lenkkejä. Minä halusin ehdottomasti tuollaisen yksinkertaisen, jota koristaa korkeintaan pari tuollaist suortumaa. Hiukseni ylettyivät tuolloin lähes vyötärölle niin lisäkkeitä ei tarvittu :)

      Poista
  6. Ihana oli päivä, hyvin muistan. Morsian ja sulhanen ei ole kyllä tippaakaan muuttuneet ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä valehtele ;) kymmenen kilua vihkimätöntä lihhaa!

      Poista
    2. Kymmenen kiloa sinne tänne. Ei paljoa Rouvassa näy. Ja tuo vimppa kuva on hyvä.

      Poista
  7. Onnea! Itsekin valitsisin aika samat jutut kuin 18 vuotta sitten. Miksikäs sitä ihminen muuttuisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittelin, että jutut ois vanhentuneet kymmenen vuoden päähän, kuten ero 2000 luvun ja 90 luvun välissä, kun oli todellisia tylliunelmia jne ;)

      Poista
  8. Hep. Sekä naikkari, että perhisläinen hei vaan! Millä nimimerkillä oot noissa ollut, meinaan vaan kun joissakin tapaamisissa olen ollut, että ollaankohan me tavattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin Zenkka. Kerran vain kävin perhistapaamisessa, mutta sieltä jäi kaksi ystävää joiden kanssa olen edelleen tekemisissä.

      Poista
  9. Onnea : ) Meillä tulee 10 vuotta viikon päästä..

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!