Amalian Helmiä

19. helmikuuta 2015

Lakuja uudella kaavalla

Pitkästä aikaa ompeluksia. Olen toki ehtinyt muutakin tälle vuotta surauttelemaan, mutta kuka nyt perusmustia housuja tai leggareita esittelis. Pari mekkoa/tunikaa imetysmahdollisuudella olen itselle ommellut, mutta niistä ehkä myöhemmin. Ihan parasta rentoutumista ottaa illalla "omaa aikaa", kun vauva nukkuu, niin surauttaa jotain nopeaa. Kansalaisopiston ompelusta en malttanut olla, kun pari kertaa pois ja hyvin on mennyt siellä vauvankin kanssa, joka kerta on jotain saanut aikaan. Vaikka ompelussa melkein yhtä suurinta antia ompelemisen lisäksi on hyvät jutut muiden kanssa. Hyvät jutut syntyy ihan vaikka värinkeräysliinoista.

Kuulin, että tämän malliset tunika ovat nyt nuorilla in. Kaava on uusimmassa Ottobreessä ja Peplum oli kaavan nimi. Kangas on Pikkupiltin sweet candy.
Pitää tässä alkaa vähitellen suunnittelemaan kesäisempiä ompeluksia.







2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos - minäpä korjaan oikean nimen. Itellä ei ole sitä lehteä mistä tarkistaa. Monta hyvää kaavaa siinä oli, että pitänee käydä ostaan itselle.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!