Amalian Helmiä

25. elokuuta 2016

Apua rintataskupaita kuumeeseen

Minä tykkään poikien vaatteissa  nappilistoista, kyynärpaikoista, nahkasomisteista, leikkauksista ja rintataskuista. Kaikki rintataskupaidat ovat käyneet pieneksi ja olen koittanut pitää silmäni auki jos kiva rintataskupaita sattuisi vastaan tulemaan.
Tänään se tuli ruokakauppareissulla Halpa-hallissa. Tässä on vähän samaa ideaa, kun Noshin paidassa, jossa oli myös tuollaiset "olkapaikat". Harmittelin vain Noshin paidassa, kun olisi ollut muuten tosi passeli, mutta se sitruunan keltainen vain ei ole meidän väri.
Näissä paidoissa on sitten sitä ihanaa ankeaa harmaata, joka on niin tämän hiirulaisen mieleen. Ollut jo vuodesta 2008, kun harmaista lastenvaatteita ei ihan helposti löytynytkään.
Kuinka mukava lisä oli, kun ei tarvinut ostaa ihan samanlaisia vaan näistä löytyi parit, kun toisessa pääväri oli tummanharmaa niin tasku vaaleanharmaa ja toisessa taas päin vastoin. Tällaisia pareja olisi mukava löytää pojille useamminkin!









4 kommenttia:

  1. No olipa kiva löytö, päinvastoinsamistelua ;) Se on jännä juttu, että vaikka harmaa ja musta ovat vahvastikin rantautuneet lastenvaatteisiin, niin meiltä ei niitä juurikaan löydy. Ei mun eikä lasten vaatteista, ei myöskään sisustuksesta. Jostain syystä ei vaan oo ollut meidän juttu. Nuo rintataskupaidat on kyllä munkin mieleen. Kiva kun on jotain jujua poikienkin vaatteisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on harmaata vähän joka paikassa - toinen autokin on harmaa :) Tätä ennen oli taas ruskea monta vuotta. Ruskea vaaleanpunaisella ripauksella oli ihan suosikki, kun tytöt olivat pieniä. Toisaalta tuo tummansininen on syrjäyttänyt harmaata. Sininen muutenkin sopii paremmin vaaleille lapsille. noita jujuja on täytyy välillä ikein etsiä poikien vaatteisiin. Pelkät perustrikoopaidat ei iske oikein arjessakaan jos joku näkee meidän pojalla vaikka ryhmähau paidan ja peruscollarit saa tulla mittaamaan minulta kuumeen. Tosin yökkäreinä ja alusvaatteina niitä on senkin edestä ;)

      Poista
  2. Onpas kivat paidat!
    Minäkin kun pääsen nyt pientä poikaa pukemaan, niin yllätyksekseni tykkäänkin sinisestä, mieluiten tumman sinisestä. Kun esikoistyttöä odotettiin vuonna 2005, ja ei tiedetty sukupuolta etukäteen ,niin ajattelin että sanon kaikille vauvan synnyttyä että meille ei sitten saa tummansinisiä vaatteita tuoda, jos vauva sattuu olemaan poika. No, tyttö syntyi ja hän oli vahvasti vaaleanpunaisissa. Kuten kaikki tytöt vielä silloin. Oli hyvin vahvasti tytöille vaaleanpunainen ja pojille vaaleansininen. Vuonna 2008 kun toinen tyttö syntyi, oli vahva uusretrokausi lastenvaatteissa. Paljon oli väriä ja unisex -vaatteita ja se olikin kiva kun oli yhden tytön niin kovin vaaleanpunaiseen ja pinkkiin pukenut :)
    Nyt kun saatiin vielä pieni poika, niin raskausaikana ostin valmiiksi uusretro tyylistä, vihreään sekä ruskeaan miellyin kovin. Pojan synnyttyä kuitenkin hänelle tuntuu sopivan sininen, erityisesti se 11v sitten inhokkini tummansininen :D
    KappAhl newbie mallistossa on aivan ihania, meidän pikkumiehen tyylisiä ja mallisia vaatteita. Olen innokas kirppistelijä ja vauvalle onkin jo 74/80 -kokoon asti vaatetta valmiina. Täytyy myydä niitä ei kuitenkaan niin mieluisia-pois, ja ostella uusia tilalle :)

    Itselläni olen tykänyt myös värikkäistä vaatteista, mutta tänään tilasin silverjunglen alesta mustaa ja mustavalkoista itselle. Näin se mieli muuttuu :D

    T, Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän 2005 syntyneellä tytöllä oli ristiäisissä vaaleansininen mekko - arvaa oliko siloin haasteellista löytää jotain muuta, kun sitä vaaleanpunaista.

      Minäkään en pystyisi pysymään yhdessä tyylissä ja ne tyylit onkin meillä vaihdelleet ja montaa tyyliä löytynyt kaapista. Tytöiltä alkaa vaan se retro olla kaapista kadonnut kokonaan ja täyttynyt jo isojen tyttöjen vaatteilla, vaikka näin pitkään sain sitkutettua ;)

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!